9. helmikuuta 2013

Partylite-kutsujen emännöintiä

Sain työkaverini rohkaisemana kokeilla emännöidä Partylite-kutsuja. Meitä kynttilä-ystäväisiä oli kuusi ja onneksi tartuin tilaisuuteen, koska kutsut olivat onnistuneet ja kaikilla oli mukavan rento ilta. Ihania somisteita ja omia lemppari tuoksuja sai tuoksutella koko illan. Omiin Partylite-tuoksu suosikkeihin kuuluvat ehdottomasti: kurkku, inkivääri ja minttu, meren rauha, merisuola ja ajopuu, vuorten purot. 

Sitten prokkis-juttuihin... Viimein vanhasta ovesta haaveilemani sängynpääty-projekti on hyvällä mallilla! Päätin jättää suuren wanhan ovi-vanhuksen käsittelemättä. Oven valmis kulunut pinta ja uniikki sävy nostattavat valmiiksi nostalgiaa. Ovi on 1900-luvulta. Vielä emme ole tuunailleet oveen jalat paikoilleen, jotta sen voi pystyttää, mutta laitan matskua tästä kunhan saamme projektin loppuun. "Uusi" vanha ovi, on odottamassa vanhan tieltä itselleen paikkaa olohuoneesta. Tämä "uusi" ovi on kapeampi ja 70-luvun alusta.  Ja makkarin loppu tapetointi on edelleen vaiheessa. Miksi on niin vaikeaa hakea se yksi puuttuva tapettirulla kaupasta?! Ärsyttäää itseänikin.


Inspiraation hetkiä kaikille ja mukavaa viikkoa koteihinne!




Ihanat tähti-tuikku ruukut kirpparilta



Sänky vaihtoi paikkaa


Uusi ovi nettikirpparilta


Ihana AmandaB:n säilytyslaatikko














2 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! Siskoni toimii Partylite konsulttina ja hänen kauttaan tulee tilattua kaikkea ihanaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis! <3 Partylite-tuotteet ovat ihania! Keväälle tuli itsekin haalittua piristäviä tuoksuja tupaan. :)

    VastaaPoista

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...