10. maaliskuuta 2013

Kevät tulee ja pakkaset paukkuvat


Lomaviikko vierähti siivillä. Kävin kyläilemässä ystäväisen luona ja aika meni siivillä parissa päivässä. Oli mukava viettää aikaa poissa kaupungin hälinöistä ja heppailla. Kävimme ajelemassa kärryillä ja toisena päivänä läksimme porukalla tien päälle, minä ratsain ja ystäväni tyttärensä kanssa kärryillä. Olipa huisia! Nyt olen teroittanut aivokoppani pikkuhiljaa tulevaan viikkoon.

Löysin ihanan pikku naulakon peilioveen, joka odottaa edelleen siirtoa olohuoneeseen. Sängynpääty-projekti on näemmä seisahtunut, vaikka päätyyn saisi liimattua jalat kymmenessä minuutissa... Tämä projekti saa luvan valmistua viimeistään tulevana viikonloppuna. Tähän kiireiseen loma-arkeen on onneksi hyvä syy, sillä: 
Sain uuden työpaikan.










Keväisiä pikku juttujakin olen ehtinyt katsastamaan kotiin. Limenvihreä on ollut aina lempiväreistäni yksi. Olen löytänyt piristävän värisiä tavaroita ja koristanut kotiamme kukkasin tuomaan kevättä. Harmaat ja vaaleat kynttilät ovat vaihtuneet limenvihreään kokoelmaan, mutta tyynynpäälliset ovat vielä hakusessa samoissa väreissä. Myös keittiöön tekisi mieli löytää pirtsakat limenväriset raita-sivuverhot. Katsellaan, jos ehtisin pyörähtämään Eurokankaassa löytöjen toivossa tällä viikolla.




Iloista kevään odotusta kaikille sinne ruudun taakse! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...