21. huhtikuuta 2013

Jotain uutta ja wanhaa

Leppoisa, mutta eri kiva touhukas sunnuntai. Vihdoin sängynpääty komeilee omalla paikallaan ja hyllykkö odottaa vuoroaan seinälle asennettavaksi. Kävimme myös pärtsäämässä; nyt kun moottoripyörä on jälleen löytänyt tiensä meidän osoitteeseen, niin oli huippua käydä muistelemassa niitä "vanhoja" aikoja. Silloin ajelimme usein katselemaan auringonlaskua ja kauniita maisemia pitkin ihanaa Savoa. Oli siitä ilosta jo jokunen vuosi ehtinyt vierähtää muistelmissa, mutta minkä nyt ikuinen motoristi itselleensä mahtaisi? Nyt on mieheni toive jälleen toteutunut tämän asian kohdalla ja kaksipyöräinen seisoo pihassa. Mahtava juttu!


Minun mieleeni ovenpäädystä tuli oikein kiva. Sitten kun katselin tarkemmin, tajusin että seinä kaipaa selvästi pientä hyllykköä sängyn yläpuolelle. Olin niin toimelias tällä kertaa, että aloin heti tuumasta toimeen ja sain hyllynkiinnikkeet paikoilleen: huomenna tekele seinälle! Ideaköyhyys jyllää tänään, ei meinaa tulla kivoja ideoita tai saada juuri sisustus ajatuksia rullaamaan. Mitä edes laittaisin hyllyn päälle? Toisaalta pyrin kaikesta krääsästä pysymään erossa, kun en halua kodista posliinikaupan näköistä "sekametelisoppaa" pienineen tavaroineen siellä sun täällä... Mutta ei hyllykköä viitsisi tyhjäksikään jättää napottamaan. Ehkä ajatukset kirkastuvat, kun saan hyllyn paikoilleen. Onko ideoita?



Leppoisaa ja nautinnollista sunnuntaita kaikille!



SÄNGYNPÄÄTY ENNEN





UUSI-WANHA OVI PÄÄTY









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...