17. elokuuta 2013

Ajan siivillä

Heipparallaa kaikille murusille ja lukijoille! Tajusin, etten ole kurkkaillut tänne koko kesänä. Nyt on korkea aika päivittää viime kuukauden tunnelmat. Tämä kesä on mennyt meillä niin siivillä, että vasta nyt tajusin kesän olevan kohta ohi.  On ollut kertakaikkiaan niin hurjasti kaikkea elämässä, että siitä voisi kirjoittaa romaanin. Elämä on heitellyt moneen suuntaan, hyvään ja huonoon. Nyt olen viimein pysähtynyt nauttimaan - Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa; kunnolla tästä ihanasta ajattomuudesta. Olemisen keveyttä on tosin pitänyt opetella ajan sekä ajatuksen kanssa. Minulla on ollut ihania ystäviä jakamassa suuria asioita ja tunteita. En voisi heitä kylliksi kiittää siitä. Tällaisina aikoina tosi ystävät on punnittu rankalla kädellä ja samalla olen halunnut tietoisesti vetäytyä olemaan omissa oloissani. On tullut sellainen hetki ja vaihe elämään, että täytyy osata "vain olla". En ole suinkaan ainoa, joka joutuu nyt tätä taitoa harjoittelemaan. Parempinyt, kuin ei koskaan milloinkaan.


Olen tehnyt rohkeita, mutta hyviä päätöksiä ja tielleni on tuotu niin mahtavia "ahaa-hetkiä". Paljon ajatuksia on vaihdettu; ihmetelty yhä uudelleen kaikkea suurta ja ihmeellistä, itketty, naurettu ja ties mitä tunneskaaloja koettu puolen vuoden aikana yksin ja yhdessä. Vaikka kesä on ollut ikimuistoinen eri tavalla, niin olen nauttinut luonnosta ja pysytellyt siellä usein. Saan niin paljon voimaa ja hyvää oloa, kun voin ihailla kauniin kesämaiseman sinfoniaa ja tuntea luonnon energiaa jokaisella solullani. Kesäinen metsä täynnä tuoksua ja voimannuttavaa energiaa. Sairastuin vakavasti ja sain keväällä diagnoosin, joka tuli osittain täytenä yllätyksenä Epäilyjä on aiemmin ollut, mutta vyyhti oli uskomaton muun muassa hoitavien instanssien kanssa. Sain huimat kaksi vuotta aikaa, kun asia tuli viimein ilmi... Sitten pian kaiken sulattamisen ja ymmärryksen vuoristoradassa istuneena, paranin. En halua kertoa sen enempää yksityiskohdista, mutta paranin 100%:sti ilman minulle tarjottua hoito-ohjelmaa. Sain tästä osakseni tietysti lääkärit "kimppuuni", joille en voinut asiasta pihahtaakaan... Totesin vain, että "eikö niitä ihme-paranemisia ole ennenkin kirjattu"... Nyt olen edelleen lääkäreiden kynsissä, koska he haluavat tutkia ja tietää, kuinka tämä on mahdollista. (terveisiä, NIILLE jotka tietävät). ;)


Olen yrittänyt  eroon turhasta tavarasta ja yritän edelleen elää kohtuudessa tai ainakin kierrättää ahkerasti kaiken ei-tarvittavan pois nurkista maleksimasta. Joskus tuntuu, että ihmiset hukkuu niin paljon kaikkeen materiaan, etteivät näe sisälleen kunnolla. Jos malttaisimme heittää kaiken epäolennaisen ja  turhan ulkoisen pois, niin saisimme paljon vastauksia ja ratkaisuja siihen; miksi koemme epäonnea, niin maallista kuin henkistäkin. Siihen asti pyörimme vain tavaroidemme ja egomme keskellä, mutta onko se kaikista tärkeintä? Ja vaikka ajattelen, niin kuin ajattelen... Minäkin tykkään kauniista ja olen estetiikan ystävä enkä yritäkään asua askeettisesti, koska koti on aina tärkein paikka maailmassa ja kauniista asioista saa tykätäkin.  Kun löytää oikean rauhan ja sisäisen rakkauden kaikkea - kaikki kohtaan, muuttuu perspektiivit yllättävän paljon arvoineen ja kas, alkaa elämään tulla niin uusia asioita ja sanoinkuvaamatonta sielun rauhaa. Olen nauttinut valtavasti meditointihetkistäni, piirtämisestä, henkisistä ja voimaannuttavista keskusteluista ystävieni kanssa, opetellen päästämään irti (kuten minua kehotettiin jo monesta suunnasta). Välillä onnistun oikein hyvin ja kadotan kaiken maallisen ajantajun, murheet, epäolennaiset seikat jne.



Tämä henkinen vapaus ja kiireettömyyys on elämäni eliksiiri! En tunne kaipaavani enää "mitään". Olen kiitollinen rakkaista ja hyvistä ystävistäni. Meidän ihmisten haaveet ja suunnitelmat eivät toteudu aina haluamalla tavalla syystä tai toisesta. Emmekä me siihen voida aina edes vaikuttaa. Kun opeteltaisiin kaikki irti päästämisen taito, ei niinkään taito vaan oivallus; näkisimme toisemme ja elämän eri valossa emmekä olisi aina niin peloissamme kaikesta, pohjimmiltamme. Emme täyttyisi enää asioiden onnesta, materiasta tai tietynlaisen elämän rakentamisen saavuttamisesta, vaan elämän kannattelemana saisimme kaikkea hyvää, mitä meille on tarkoitettukin. Se vaatii työtä egon kanssa ja sydämen avaamista, rehellisyyttä kohdata itsensä täysin. Vain siten pääsee peloistaan, epäonnistumisen tunteista ja meidän omasta "pelkojemme vankilasta", jonka itsellemme luomme tänne. Syvällistä tekstiä... Mutta, mielestäni pelkkä pinta ei ole aitoa koskaan. Löysin erittäin kuvaavan lainauksen koskien näitä oivalluksia: "Herännyt pysyy siinä "mikä on".
Heräämätön yrittää pysyä siinä "mikä on". 


 Lisäksi minua on  jatkuvasti kaihertanut liekki sisälläni takaisin koulun penkille, en tiedä miksi. Koko viime vuoden ajan tämä kutkutti mieltä, vaikka yritin keskittyä työelämään. Viimein ymmärsin kuunnella vain itseäni ja tehdä niin, kuin sydän sanoo. Nyt kun tämä vapautuminen tuli niin, tunne on voimistunut jostain tyhjästä. Kaikella on viimein merkitys eikä mikään tai kukaan ole sattumaa täällä. Jos opiskelupaikka on kohtaloni, niin asiat järjestyvät sen mukaan. Mitään urakeskeisyyttä en havittele, mutta uuden oivaltaminen ja asioiden tutkiskelu on aina ollut minulle mielekästä. Tiedä sitten, mikä on tarkoitettua ja mistä itsensä löytää vielä tässä elämässä. Innolla kuitenkin aina eteenpäin! Olen löytänyt hevoset jälleen elämääni ja pyrin elvyttämään harrastusta niiden parissa jatkossa. Olen tehnyt jälleen tuttavuutta ystäväni hevosen kanssa, joka on minulle entuudestaan hyvin tuttu vuosien varrella. Tämä ihanainen heppaystäväni on omalaatuinen ja suuri persoona, jonka kanssa niinikään harvat tulevat täysin juttuun. Olen aina pitänyt tästä hevosesta ja sen kanssa synkkaa niin kivasti. Ehkä kerron tästä heppaystävästä vielä joku kerta paremmin... 


Pientä tuunailemista, touhuamista ja vähän yleisilmeen vaihtelua olen kotinurkissa tehnyt, kun olen jaksanut. Hoitojen aikana oli sellainen vaihe, että olin hyvin  väsynyt ja uupunut myös fyysisesti. Ruoka ei maistunut ja voin pahoin... Sitten, kun oli niitä päiviä, että voimatasot olivat normaalit, niin koetin ahertaa pientä kivaa kotona. Ajankohtaisena teemana olisi päivittää ilmettä pienillä muutoksilla, nyt kun "kaikki" myllytys on takana päin. Lisäksi olen innoittaunut kokeilemaan siirtokuva-askartelua. Laitan postausta tulemaan, kun olen saanut niitä väkerrettyäni. Nyt  lopetan tämän romaanin kirjoittaminen. Onpas mukavaa olla taas bloggailemassa ja lukemassa ihania blogeja!


♥ Lämpmiä terveisiä toivotellen! ♥


























Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...