2. syyskuuta 2013

Löytöjä

Osa päivästä oli aurinkoista, mutta illan mittaan sateli taas... Päätin tehdä pienen kokeiluerän kukkaruukkuja kuvilla ja myydä ne nettikirpparilla. Maalailin muutamia uusia kukkaruukkuja takapihalla odottamaan kuvansiirto puuhasteluja. Huomasin illalla, että siellä ne ruukut kastuupi sateen alla pimeässä... En kehdannut enää lähteä keräilemään märkiä ruukkuja sisälle. Toivottavasti aamu on aurinkoinen, niin ruukut ehtivät kuivua. Innostuin postailemaan kuvia ja samalla esittelen uuden hienon kirppislöydön (ja muutamia muita pieniä juttuja). Tänne blogimaailmaan on luvassa kaikkea uutta ja kivaa... Sitten ajan kanssa. Paljon kivoja juttuja kuvineen. Mukavasti ideoita pitkälle syksyyn! Ostin yhtä lempi teetäni. Teekupin äärellä voi lukea hyvää kirjaa, katsella kivoja sisustusblogeja, haaveilla tuikkujen äärellä pimenevinä iltoina. 



Virkistävää viikkoa teille!










Jakkaran  ja tuolin selkänojan tuunailua kuvansiirto tekniikalla




Suuri LÖYTÖ yli 50 vuotta vanha talonpoikaispöytä
toimivalla lukkopesällä. ♥











Keittiötä koristaa uusi juuttimatto 











Väriä naulakkoon








3 kommenttia :

  1. Hei,
    haluaisitko kertoa kuvansiirto tekniikasta enemmän mitä olit jakkaraan käyttänyt? Kuinka tehdään, mitä tarvitaan ja millaisiin pintoihin voi tehdä?
    -Kiitos jo etukäteen, jos viitsit valaista tietämätöntä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei Anne-Maj, huomasin vasta äsken kommenttisi, sillä minulle ei tule uusista kommenteista mitään ilmoitusta ja pahoittelen vastauksen viipymistä tästä syystä.

      Kuvansiirtoa pystyy tekemään kotona, jos löytyy laser-tulostin. Kuvia voi tehdä joko itse tai etsiä Internetistä erilaisia. Itse kävin melkoisen urakan läpi, ennen kuin niitä löysin. Sittemmin olen tehnyt kuvia itse kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvat tulostetaan peilikuvina, mustavalkoisina valkoisiin pintoihin. Tietääkseni, puupinnat ovat suotuisia ja esim.itse olen saanut onnistuneimmat siirtokuvat punasaviruukkuihin, jotka maalaan valkoisiksi spray-maaleilla.

      Kuva muokataan halutun kokoiseksi, käänntetään tulostusvaiheessa peilikuvaksi ja tulostetaan. Kuvansiirtoon tarvitaan siihen tarkoitettua lakkaa. Esim. Art Medium on hyvin suosittu. Lakan pullossa on yleensä kattavat ohjeet. Lakkaa sivellään kohteeseen ohut kerros ja kuvan teksti puolelle. Kuva painetaan kiinni kuivalla sienellä pintaan ja annetaan kuivua joitakin tunteja. Kun kuva on kuivunut, pyyhitään pinnalta paperi kostealla sienellä ym.

      Googleta "kuvansiirto" ja voit löytää vinkkejä! Myös kankaisiin käyvät jotkut kuvansiirtolakat mainiosti. (ainakin Art Medium). Tekemisen iloa! :)

      Poista

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...