5. helmikuuta 2014

Projekteja, bloggailua ja vipinää

Eilen pesasin Rainbow Systemin Aquamatella olohuoneen maton ja eteisen maton. Pesuri on kätevä ja mikä helpotus, ettei tarvitse roudata mattoja kotoa. Täysin pesulan laatua silläkään ei tule vaikeiden tahrojen kohdalla. Syvällä oleva pöly ja lika saa kovaa kyytiä. Valkoinen on aina huono, etenkin mattona omalla kohdallani. En ole vieläkään oppinut sitä ja hankin viimeksi TAAS, kuinka ollakaan: valkean olohuoneen maton. Koiran tullessa taloon, on mattokin saanut "kyytiä". Lisäksi huonolaatuisessa kuidussa huomaan maton ottavan tummista sukista värjäytymiä. Ärr! Matosta olisi tullut puhtaampi, jos olisin pessyt sen useampaan otteeseen, mutta motivatsuuni loppui kesken yhteen revanssiin. Suuren, matossa olleen kahvitahran sain kukistettua ja matosta tuli raikas sekä puhtoinen. Armottoman ja epätoivoisen pesu yrityksen jälkeen totesin, ettei eteisen matosta tule entistä. Hätäisesti iskin yhden makuuhuoneen matoista väliaikaisesti eteiseen. Nyt pohdin, minkälaisen maton siihen kannattaa hankkia; ei toisteta samaa virhettä kahdesti. Raitakuosinen olisi ehdoton suosikki. Minua niin piristää kodin "väripilkut". Sinertävä rauhoittaa ja rikkoo samalla kivasti kaiken vaalean ympärillä.


Täällä on nautittu lauhoista keleistä... Olen ottanut pienen askeleen kohti omia haaveitani ja tein aiemmin fb-sivuston ns.alkupisteessä olevalle "toiminnalleni". En ole halunnut lähteä asiaa viemään, koska en koe, että ois vielä sen aika. Eilen illalla päätin tehdä bloggeriin aiheblogin ja aloin suunnitella sitä. Olkoon tämä tällainen harrastuspohjainen toistaiseksi, ilman odotuksia ja olettamuksia. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä kehittää itseään ja katsoa, mitä elämä tarjoaa edessä päin. Jos teitä kiinnostaa, käykääpä vilkaisemassa uutta blogia, vaikka aihe siintääkin sisustuksesta toisenlaiseen teemaan. UUSI BLOGI  (klik) tuo omaa piristystä arkeen.


Sitten niihin vipinöihin! Lähden ystävä pariskunnan kanssa Helsinkiin perjantaina. Itse liityn perillä muihin seuroihin. Yövyn pitkäaikaisen kaverini luona, jota en ole nähnyt aikoihin. Yleensä olemme koettaneet tavata mökkeilyn merkeissä kerran vuoteen vaihdellen kuulumisia pitkän kaavan mukaan; saunoen yömyöhään jne. Nyt käymme ensin lillumassa Flamingo Spa:ssa ja sitten syömme hyvin. Tarkempia suunnitelmia ei lähdetty tekemään. Mennään fiilispohjalta! Sunnuntaina olisi suuntana Espoon Dipolissa olevat Minä Olen - messut. Olen odottanut niitä tosi, tosi kovasti, tietenkin yhtä kovasti myös kaverini näkemistä. Nykyään ei tule käytyä Helsingin suunnalla, vaikka siellä tuli aikoinaan asuttua. Tällaiset ns.pika visiitit ovat minun makuun. Viihdyn korkeintaan muutaman päivän ja sitten tulee klassinen "koti-ikävä".



Voimaannuttavaa loppu viikkoa teille, rakkaat lukija-ystäväiset!




















7 kommenttia :

  1. Hei. Onko se jotain puhdistusvaahtoa tuo rainbow systeemi vai mitä, kun jäi askarruttamaan:)

    VastaaPoista
  2. Rainbow System on laite, joka toimii imurina ja ilmanpuhdistajana. Siihen saa erilaisia lisäosia, mm.mattopesuri tamppari, jolla saa kätevästi kotikonstein matot puhtaiksi. Täällä lisää "Reiskasta": http://rainbowsystems.fi/ :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/05/2014

    Mielenkiintoinen uusi blogi. Kiitos kun jaoit sen tänne. Jään innolla odottamaan sen kehittymistä. Onnea! - Seija-

    VastaaPoista
  4. Meilläkin oli joskus valkoset matot...siis ennen valkoisen koiran tuloa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen koiruus pysyy sentään vähän puhtaampana kuin valkoiset matot. :D Valkoinen on kiva silloin, kun ei pääse likaantumaan. :)

      Poista
  5. Joo, eipä nuo matot kovin valkeina koiran kanssa pysy...

    VastaaPoista

**♥ Lämmin kiitos ♥**

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...